Kallokaverit Sigrid&Signhild

SISÄLTÖVAROITUS! 

Laitoin varmuuden vuoksi noin raflaavan aloituksen, sillä en pysty määrittelemään kaikkien lukijoideni sietokykyä... "What has been seen, cannot be unseen" (Nähtyä ei saa näkemättömäksi.) Tämä postaus käsittelee hirven kallon valmistamista sisäsiistiksi koriste-esineeksi. Suoraan ulkoa poimituissa luissa ja kalloissa on mm. rasvaa, joka tarjoaa otollisen kasvualustan homeille, ynnä muille mukavuuksille, joita tuskin kukaan kotiinsa kaipaa. Siksi läpikotainen puhdistaminen onkin ensiarvoisen tärkeää. Oltiin ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, mutta vaikuttaisi siltä, että onnistuimme kuin onnistuimmekin projektissa.

Operaation ensimmäinen vaihe oli olla välittämättä päässä huutavista "Nolousvaroitus!" ja "Saatat leimautua kummajaiseksi"-äänistä, ja kysyä metsästystä harrastavalta tuttavalta, josko hänellä pyörisi ylimääräisiä kalloja nurkissa. Pienen kummastelun jälkeen sain sekä "materiaalia" että kuoman, jonka kanssa kokeilla kallon keittämistä. Siispä miljoonat kiitokset Mikolle! 

Uskoisin, että omalle tuttavapiirilleni on pääpiirteittäin selvää, miksi hirviä yleensä metsästetään, mutta mikäli blogissani vierailee ihminen, jolle aihe on vieraampi, niin esim. täältä ja täältä saa lisäinfoa aiheesta. Käyttämäni kallot ovat siis riistanhoidosta syntynyttä teurasjätettä, jotka päätyvät muutoin

kuvan mukaiseen raatokuoppaan luonnon hoidettavaksi.  

Raatokuoppa

Tämän pään kohdalla on raatoeläimillä vielä homma kesken. Miulle tulee tästä mieleen ennemmin jättimäinen linnunpää...

Tällaisessa kunnossa Sigrid oli, kun lähdimme sitä työstämään. Liha, ja muut pehmytkudokset olivat menneet parempiin suihin, meidän hommaksemme jäi poistaa rasvat ja roskat.

Kallokaveri eläinten puhdistamana.

Ja sama alhaalta. Alaleuka ei ollut pysynyt menossa mukana.

Ensitöiksemme tuikkasimme (lue: Mikko sytytti) tulet tynnyrin puolikkaan alle ja pojotettiin tuijottamassa sitä kolmen vartin ajan. Tynnyri on varsinaisesti tarkoitettu trofeiden tekemistä varten, joten koko kallo ei mahtunut uppeluksiin kerralla. Käytännön kannalta pienikokoisuus hidasti touhua, mutta onhan kallo huomattavasti näyttävämpi noin.

Normipäivä Konnevedellä

Cranium kiehumassa

Keittämisen jälkeen oli vuorossa vetyperoksidikäsittely. Tähän puuhaan löytyi netistä useampia tapoja, mutta konsultoituamme kokeneita trofeidentekijöitä, päätimme ottaa heidän vinkeistään vaarin. Laimensimme aineen apteekin ohjeiden mukaan, päällystimme kallon seoksella kostutetuilla talouspaperinpaloilla alla olevan kuvan mukaisesti, ja kiedoimme koko komeuden vielä kelmuun.

Kaupungissa tämä oli tilaustavaraa, maalla perusvalikoimaa

Kun kallo oli kääritty kauttaaltaan vetyperoksidilla kastelluilla talouspaperin paloilla, pää pyöräytettiin tuorekelmuun, ja paketti sujautettiin vielä muovipussiin. 

Kelmukallo

Paketoimisen jälkeen alkoi operaation piinaavin vaihe, kun piti malttaa odottaa kaksi kokonaista päivää ennen paketin avaamista. Saatuani kallot kotiin, huomasin, ettei Sigrid ollut vielä täysin valmis. Turpaluuhun (?) oli jäänyt luuydintä, jonka rassasin veitsen ja pinsettien avulla irti. Leuka ja kallon sisällä olevat ohuemmat luut olivat haurastuneet käsittelyssä, ja osa oli muuttunut pitsimäisiksi. 
Otin myös vertailukuvan keitetystä, ja kertaalleen valkaisukäsitellystä Sigridistä (oik.), sekä keitetystä, mutta valkaisemattomasta Signhildistä (vas.).

Signhild&Sigrid

Tässä pikkujättiläinen on omalla paikallaan ikkunalaudallani. Se on niin hieno! Kaiken vaivaan väärti :)

Sigrid

Blogini bannerissakin näkyvä kallo on majailee vanhempieni pihassa. He löysivät sen useampi vuosi sitten metsästä. Kallo on pysynyt säiden armoillakin hyvänä, kun se ei ole ollut suorassa maakosketuksessa, eikä pääse näin ollen lahoamaan. Tällainen ajan patinoima kallo on aivan eri tavalla kiehtova, kuin kliinisen valkoinen museotavara.

Ye Olde Skull

Luupuuhaat jatkunevat myös ensi vuonna, sillä projekti herätti kiinnostusta laajemmaltikin. Mitä te lukijat tuumaatte kallokoristeista, sopisivatko ne omaan pirtaanne?

Leevi 2000-2013

Olisin halunnut tehdä kunnollisen muistopostauksen rakkaalle lemmikilleni Leeville, mutta en yksinkertaisesti pysty vieläkään kirjoittamaan sitä. En oikeasti ole kunnolla hyväksynyt rakkauspojan poismenoa, siksi kai lykkäsin tämän asian ilmoittamista blogissa. 

Leevi kuoli tasan neljä kuukautta sitten (27.7.2013) eläinlääkärin lopettamana. Syynä oli munuaisten vajaatoiminta, jota oltiin hoidettu lääkkeillä ja erityisruokavaliolla. Tauti vei kuitenkin voiton pikku potilaasta.

Maaliskuussa diagnoosin saamisen jälkeen

Sinun kipusi hellittivät, mutta ikävä ei laannu koskaan. 

Hyvästi rakkauspoika. Lepää rauhassa.

Kiitos, että opetit minulle, mitä ehdoton rakkaus on.

Kotikutoista: paperinarukranssi

Jouluvalotilanteeni on aina ollut huono, joten tänä vuonna päätin olla hyvissä ajoin liikkeellä. Kotikutoista-aivolisäkkeeseen oli jäänyt muhimaan ajatus ledeillä täytetystä paperinarukranssista, joten piipahdin Taito Shopissa ja Clas Ohlsonilla ostoksilla. Paperinarujen värivalikoiman laajuus yllätti minut, mutta päädyin olohuoneen väreihin sopivaan violettiin.

100 grammaa ohutta, ja ihanan väristä paperinarua 

Löysin useampia ohjeita kranssin tekemiseen, mutta ryhdyin kuitenkin sooloilemaan sekä puikkojen että silmukkamäärän kanssa. Minulla oli ennestään kasimilliset puikot kotona, ja kuvittelin niiden olevan tarpeeksi paksut. Todellisuudessa suosituskoot osuvat kympin ja viidentoista välille. Silmukkamääräksi valitsin summanmutikassa 60.

Paperinarua neulotaan levynä aina oikein, kunnes haluttu koko on saavutettu, itse käytin kaiken liikenevän narun. (Nämä kuvat on kyllä rikos valokuvausta kohtaan...) 

Käytetyt puikot ja valmis paperinarulevy.

Kun levy oli valmis ja päätelty, kieputin ledvalojohtoa sen sisälle pariin kerrokseen. Iskin sukkapuikot paperinarukääretortun päihin tueksi, ja ompelin reunat yhteen.

"Kyllä tästä avaruusmadosta vielä sisustuselementti leivotaan!"

Viimeistelin kranssin kieputtamalla somisteeksi erään lahjan ympärillä ollutta samettinauhaa, ja ripustin työn olohuoneen ikkunaan. Kranssin sisälle olisi voinut ommella pyöreän metallirenkaan tueksi, mutta yritin hieman oikoa... Kranssista tulee siis hieman soikea, kun sen laittaa roikkumaan. Mutta tulipahan taas omatekosen näkönen! :)

Valmis! :)

Valoisia syksyn viimeisiä viikkoja!

Kotikutoista: palasaippua

Kävin syksyn ratoksi ystäväni Terin kanssa saippuakurssilla lämminhenkisessä Käsityöpuoti Vendelassa. Olin aiemmin lukenut saippuan tekemisestä lehdestä, ja jutussa vannotettiin varovaisuuteen, sillä raaka-aineena käytettävä lipeä syövyttää, valmiiden saippuoiden piti antaa tekeytyä kuukausi jne. Puuha vaikutti liian kinkkiseltä ja työläältä, joten sysäsin ajatuksen omatekoisista pesuaineista syrjään. Kurssin käytyäni voin sanoa, että on olemassa helpompiakin tapoja! Saippuamassaa myydään valmiina kilon paloina, ja lähes kaikki muut tarvikkeet löytyvät peruskyökistä.

Kurssittelemassa

Homma hoituu pähkinänkuoressa näin: Saippuamassa leikataan veitsellä pieniksi paloiksi, sulatetaan miedolla lämmöllä tasaiseksi massaksi (mikrossa/ kattilassa/vesihauteessa), lisätään joukkoon halutut väri- ja tuoksuaineet, ihoa hoitavat öljyt, ja/tai kuorivat aineisosat (esim. kahvinpurut).

Edustuskuva saippuamassasta... Se on siis tuollaista silikonin näköistä, kiinteää ainetta.

Sula massa kaadetaan muotteihin jäähtymään noin tunniksi (tai vuorokaudeksi huoneenlämmössä). Muotteina voi käyttää melkein mitä vain lämmön- ja nesteenkestävää, mutta maitopurkit osoittautuivat minulle sopivimmiksi. Massa irtosi niistä vaivattomasti purkin pinnoitteen vuoksi, ja ne ovat kierrätettäviä, ja helposti saatavilla. 
Valmiita paloja voi sitten muotoilla jälkikäteen mieleisekseen, kuten alla olevista kuvista käy ilmi.

Valmista palaa voi leikata joko vapaalla kädellä, tai painaa kuvioita muoteilla.

Sinivalkoinen marmorisaippua syntyi yhdistämällä erikseen valmistettu ja sulatettu sininen ja valkoinen saippuamassa purkitusvaiheessa. Tällä tavoin voi hyödyntää muotoilussa syntyvät ylijäämäpalat. Tuoksuksi valitsin väreihin sopivan mustikan.

Valmis!

Toisen tekeleeni marmoroin nestemäisellä värillä purkitusvaiheessa. Värjäsin perusmassan kiinteällä keltaisella värillä, ja tipautin mukaan punaista. Väri levisi niin innokkaasti itse, etten ehtinyt piirrellä sen kummempia kuvioita. Tämän saippuan tuoksuksi valikoitui raikas limetti.

Valkoisella värjätty saippua ei näy läpi, toisin kuin tämä punakeltainen.

Käsityöpuoti Vendelan oman blogipostauksen löydätte täältä: Saippuan valmistus työpaja. Mukana kuvissa ilohepuloi myös allekirjoittanut. Ilta oli kaikinpuolin onnistunut, ja aion jatkaa saippuatehtailua kotioloissakin.

25

Putkahdin tähän maailmaan neljännesvuosisata sitten. Se tuntuu paljolta, vaikka toivon mukaan leijonanosa on vielä edessä. Aiemmin podin ikäkriisejä, mutta nyt vältyin siltä, ja oli oikeastaan mukava täyttää vuosia. 

Onnea minä!

Vietin viikonlopun Konnevedellä, ja juhlittiin sekä lauantaina että sunnuntaina. Lauantaina en itse ollut päivänsankari, vaan vieraana mahtavissa pyhäinpäiväpippaloissa. Lauantaina tapahtui myös muuta mukavaa, sillä Neiti Myöhänen kävi ensimmäistä kertaa tänä "kesänä" soutelemassa. "Jos ei olisi viime tippaa, niin kaikki asiat jäisivät tekemättä..." 

Äidin lapsuudenkoti häämöttää taustalla.

Syksy Järvelässä

Sunnuntaina nukuin pitkään, ja minut herätettiin perinteisesti onnittelulaululla, ja sain paketit sänkyyn. Sain oikeasti ihan mahdottoman paljon lahjoja, ja osa on kuulemma vielä tulossa! Hurjuutta... Sisko antoi minulle mm. iki-ihanan Herra Pikseli Pikkelssin. Elukka ei oikeastaan sovi sisustukseeni, mutta valloitti minut heti ensikohtaamisella. Kyllä moinen söpöläinen paikkansa löytää :)

Herra Pikkelssi :)

Sain myös Singerin ompelukoneen (!!!!!), lahjakortteja ja itse tehtyjä pyyhkeitä. Ihan mahottoman mukavata, kun pääsee laajentamaan käsityöharrastusta myös ompelusten puolelle! Loppuun vielä pisteeksi iin päälle edellisen postauksen korttiinkin käpälänsä taiteillut kissamies Taavi.

Taavi 031113

Kiitos kuluneesta vuodesta, ja neljännesvuosisadasta! Jatketaan elämistä, olemista, kokemista, näkemistä, viisastumista ja kasvamista myös tulevina yhteisinä vuosina. Pus!