sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Kotikutoista: huopapannunaluset

Huopapannunalustutoriaalit kahdella eri tekniikalla, olkaa hyvät! :) 

Tämän ensimmäisen, punakeltaoranssin version tein läpivärjätystä huovutusvillasta. Koin mukavammaksi tavaksi ensin neulahuovuttaa pallot muotoonsa ja märkähuovutin ne vasta sitten.


Molemmissa kuvissa pallot ennen märkähuovutusta, alakuvassa näkyy käyttämäni huovutusneulain.


Alla valmis alunen koekäytössä. Ompelin pallot yhteen kaksinkertaisella karhunlangalla, mutta se (tai solmuni...) ei kestänyt nujuutusta laisinkaan. Toisella yrittämällä käytin villalankaa ja ainakin tähän päivään asti väkerrys on pysynyt koossa.


Tällä toisella tekniikalla palloista saa tasakokoisempia, kun materiaalin mittaaminen on helpompaa. Käytin näiden pannunalusten tekemiseen Natur Uldin vaaleanvihreää ja turkoosia 100%:sta villalankaa. Leikkasin langasta n. 140cm:n mittaisia pätkiä ja kieputin niistä palleroita. Varmistin vielä neulahuovuttamalla, että langanpää pysyy varmasti pallon sisällä. 

Pallot vaiheessa yksi
Kun palloja oli tarpeeksi, niin leikkasin sukkahousuista "pussukoita", joiden sisälle sujautin pallot. Jossain ohjeessa neuvottiin jättämään pussukat avoimiksi, jotta pallot pääsevät vapaaksi pesukoneessa ja huopuvat paremmin, mutta minä päätin tehdä päihin solmut. En nimittäin halunnut ottaa sitä riskiä, että kaiken sen vaivan jälkeen koneessa odottaisi yksi riemunkirjava jättipallo monen pienen sijaan. 

Pallot vaiheessa kaksi
Pesin pallot pesupussissa 40 asteessa parin pyyhkeen kera ja käytin aivan tavallista pesuainetta. Pesun jälkeen annoin pallojen kuivua pari päivää pusseissaan ja näpräilin ne vasta sitten irti. Sukkisnyssykät käytin toistamiseen samaan tarkoitukseen. Alunperin mallailin, että näihinkin pannunalusiin tulisi viisi kertaa viisi palloa, kuten märkähuovutettuunkin versioon, mutta pallerot kutistuivat pesussa sen verran paljon, että niitä tarvittiinkin 36 kappaletta yhteen aluseen. Ompelin pallot toisiinsa kiinni samaisella Natur Uldin villalangalla ja neulahuovutin langanpäät kulmapalloon kiinni. Pallojen pinnasta ei tullut aivan tasaista, mutta minua se ei häirinnyt. Tokihan palloja voisi huovuttaa vielä käsinkin tai pyöräyttää toistamiseen pesukoneessa, mutta en nähnyt sitä tarpeelliseksi. Ovatpahan ainakin kotitekoisen näköisiä :)

Valmis!
Huopapannunaluset ja aiemmin esittelemäni säilytyspurkit

Kotikutoista: säilytyspurkit

Kolmannessa osassa kotikutoisuutta esittelen yhden tavan uusiokäyttää kannellisia lasipurkkeja. Tuunasin Lidlin oliivipurkeista sievät kodin piristäjät. Tarvitaan vain (spray)maalia, liimaa sekä pari eläinhahmoa/esinettä maun mukaan. Täytin purkit karkeilla ja lahjoitin joulun alla eteenpäin.


Valitsin somisteiksi pari Partaselta bongaamaani oravaa.


Miro-misse laaduntarkkailijana. Mitä ilmeisimmin purkit saivat hyväksytyn leiman, kun se ei singonnut niitä lattialle ;)


Kotikutoista: korvistaulut

Kotikutoista-sarjan toisessa osassa esittelen teille lahjaksi tekemäni korvistaulut. Alkuperäinen idea ei ole oma, mutta mikäpä sitä tässä valmiissa maailmassa olisi :)

Ostin kirpparilta parit ruman väriset kehykset ja poistin niistä lasit. Kehykset olivat lakkaamattomat, joten pääsin sutaisemaan uuden maalin pintaan ilman hiomista.



Ensimmäisen kehyksen maalasin spraymaalilla vaaleanpunaiseksi ja niittasin taakse palan mustaa pitsiä. Korvikset hommasin Glitteristä.


Toisesta kehyksestä tein vihreän ja liimasin koristeeksi lelukaupasta lunastamani jänisfiguurin. Ripustusnyöriksi virkkasin kirjavasta langasta kolme ketjusilmukkaa ja letitin ne yhteen. Korvikset kokosin Tiimarin valmiista korvislenkeistä ja kallohelmistä.  





Kotikutoista: keinonahkasohvan paikkaaminen

Kaverini huomautti kerran, että aloitan melkein jokaisen blogipostauksena pahoittelemalla taukoa... Mutta niin se vaan on, että olen luonteeltani ailahtelevainen enkä jaksa olla harrastusten suhteen kovin pitkäjänteinen, mikä ei suinkaan ole hyve blogimaailmassa. Nyt sain taas inspiksen ja ajattelin, että voisin ruveta esittelemään blogissa myös joitakin tekemiäni käsitöitä ja askarteluja. Muutamia täällä onkin jo vilahtanut, kuten tämä kenkätuunaus ja hopeasavikorut

Korkkaan sarjan viimeisimmällä tee-se-itse-kötöstyksellä. Miulla on käytössä Jyskistä ostettu keinonahkasohva ja koska huushollissani on rällännyt parhaimmillaan kolme kissaa, niin kulumilta ei ole voitu välttyä. Kun yhteensä 54 kynttä on vilistänyt pitkin budjettisohvan pintaa, niin reikiähän siinä syntyy. Mulla ei ole aiempaa kokemusta huonekalujen korjaamisesta, joten en tiedä kuinka viritykseni tulee kestämään pitkässä juoksussa; ainakin tuon luulisi hidastavan repeämistä, jos ei muuta :P

Lähtötilanne oli siis näin silmiähivelevän kaunis.


Yritän säilyttää "askartelu on helppoa&hauskaa"-kuplan ehjänä, joten säästän teidät kirosanoilta sekä lukuisilta suunnitteluun ja mittaamiseen käytetyistä välivaiheista ja tiivistän prosessin oleellisimpaan. Leikkasin rikkinäisestä  käsilaukusta toisen sivun irti, muotoilin siitä tassun ja liimasin revenneen kohdan päälle. Liimana käytin taas sitä yleisliimaa, jota tungen nimensä mukaisesti lähestulkoon kaikkialle. Mutta kun se toimii! 

Lopputulos näyttää tältä.

Kissaton koti on mauton.