maanantai 11. kesäkuuta 2012

Sunnuntai

Itse kunkin mielessä on varmasti edes käväissyt ajatus siitä, että herätyskellon alettua soittaa käskyä päivän koitoksiin, kääntäisikin sille kylmästi selkänsä ja pakenisi takaisin unimaailmaan. Uskon jokaisen miettineen, että tällä päivällä ei tule olemaan mitään tarjottavaa minulle, joten miksi vaivautua ulos. 
  Eilisestä olisi varmasti tullut kuvaillun kaltainen ellei isäni ja siskoni olisi tulleet aamulla kaupunkiin. Kävimme satamassa asioilla ja meidän lisäksemme paikalla oli lukematon määrä kuorolaulajia. Tuntui epätodelliselta kulkea vanhojen puutalojen, kukkivien puiden ja syvän sinisenä lainehtivan veden äärellä, hiekan rahinan sekoittuessa kuorojen lauluun. Sisareni sanoikin osuvasti, että tuntuu kuin olisi astunut Disneyn elokuvaan. 


Kotiuduttuani vaihdoin rennommat vaatteet ylle, valmistin hieman välipalaa ja linnoittauduin sohvalle katselemaan sarjoja. Jonkin ajan kuluttua luomeni alkoivat tuntua raskailta ja ajattelin torkahtaa; mitä väliä vaikka heräisinkin vasta illalla ja pilaisin samalla yöuneni, minullahan on lomaa! (Aina hyvä tekosyy huonoille valinnoille ja epäterveelliselle elämälle...)
   Uni ei kuitenkaan ottanut tullakseen, sillä tuuletusikkunasta kantautui torilla olevan tapahtuman äänet. Olin koko aamun pohdiskellut mikä häppeninki siellä oikein on meneillään ja sen sijaan, että olisin vaivautunut ulos, ihan hävettää tunnustaa, päädyin Googleen selvittelemään asiaa! Onnekseni en kuitenkaan löytänyt vastausta, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi vetää kengät jalkaan ja kipsutella paikan päälle. Hetken ihmeteltyäni ja makkaran käryä nuuskittuani, sain juonen päästä kiinni; torilla oli siis käynnissä Lidlin Grillimaisteri-kiertue. Paraikaa käynnissä oli finaali, josta kaksi parasta grillaajaa valittaisiin Helsinkiin kilpailemaan koko kisan voitosta.       
   Huvituksekseni huomasin, että Arttu Harkin lisäksi paikalla oli Pikku Posteljoonista (ja Makupaloista) tuttu Janne Pekkala. Olen viime aikoina nostalgioinut ja katsellut kyseistä lastenohjelmaa SinäPutkesta ja riemastuinkin lapsenomaisesti nähtyäni yllättäen tutut kasvot historiani aamuhämärästä.


Kokki Pekkala
Posteljooni Pekkala
Kävin noutamassa ilmaisen näytepussukan karkkeja ja mehuja eräältä kojulta ja asetuin hyvälle paikalle seuraamaan tuomarointia. Tulosten julkistamisen jälkeen sanottiin, että kaikki raaka-aineet, jotka kisaajilta jäivät käyttämättä, jaettaisiin yleisön kesken. Monien kummastukseksi kilpailijoille, jo aiemmin päivällä karsiutuneillekin, annettiin pusseja ja kehotettiin heitä ottamaan pöydältä kotiinviemisiksi sellaista tavaraa, jolle tulisi varmasti käyttöä. Reilu kymmenkunta ihmistä alkoi mättää hullunkiilto silmissään ruokaa ja mausteita kasseihinsa sen kummemmin vilkuilematta mitä käsiinä saivat. Vahvimmilla roikkui kolme ylitsepursuavaa muovipussillista käsivarsilla ja vielä yritettiin mahduttaa jotain mukaan.           Yleisö seurasi hölmistyneenä köyden takana kuinka pöytä tyhjeni viimeistä maustepurkkia ja maissintähkää myöten, yhä epäuskoisena vuoroaan odottaen. Poistuin päätäni pyöritellen paikalta ja aloin tallustella kotiin. Keskeytin kulkuni huomattuani tapahtuma-alueen reunalla pienemmän teltan, jossa mies piirsi karikatyyrejä. Asetuin jonon jatkoksi ja ajattelin mielissäni, että makkarat, maissit ja mausteet häviävät aikanaan, mutta minä saisin jotain uniikkia ja konkreettista muistoksi. 
    Vuoroa odotellessani naapuriteltassa alettiin jakaa makkaroita, joita ei oltu ehditty grillata. Oli melkein pelottavaa huomata kuinka alkukantaisiksi ihmiset muuttuivat, kun alkoi kilpailu ilmaisesta ruuasta. Eräät, suunnilleen ikäiseni pojat, rohmusivat pusseihinsa taiteilijan tussejakin hänen piipahtaessaan tauolla. 


Mutta nyt siihen mieleenpainuvimpaan osioon. Taiteilija Nuora jaksoi hymyillä yliajalle venähtäneen työrupeaman jälkeenkin ja hänen vilpitön rakkautensa työtään kohtaan piristi omaakin päivääni. Alla on lainaus ilmoituksesta, koko toimitukseen kului aikaa siis viitisen minuuttia. 


"Karikatyyri on nopea muotokuva! Ei pilakuva! Ei satu ollenkaan! Tervetuloa! Sarjakuvataiteilijana vuodesta 1993 toiminut Jouko Nuora voitti suomalaisen sarjakuvan 100-vuotispalkinnon 2011 albumillaan "Kultainen nuoruus", joka julkaistaan syksyllä 2012."


Taiteilija työssään
Jouko Nuoran näkemys minusta.
Könötystä karikatyyrin kera, kaulassa kaunis koru kasvattajalta.
Ps. Oliko tämä mielestänne liian tekstipitoinen postaus? Saako sanansäilä siis heilua, jos tekstiä syntyy vai odotatteko löytävänne blogeista vain lyhyitä ja helposti sisäistettäviä juttuja runsain kuvin maustettuna?

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Sateenkaaria ja sisustusta

Vietin viime sunnuntain hieman normaalista poikkeavalla tavalla ja olin jo aamuyhdeksän aikaan matkalla kohti Kaavia. Osallistuin Kuntofixin itsepuolustuskurssille ja yritin kaivella lihasmuistista krav magassa opittuja taitoja ja ympätä mukaan uusia tekniikoita. Seuraavana aamuna kipeät lihakset ja mustelmat käsissä muistuttivat hauskasta ja uuvuttavasta päivästä. Hiemanhan tuo alkoi himottaa palata takaisin Kamppailuseuran riveihin...
Ja kurssikavereille haluaisin sanoa perinteisesti: Kiitos ja anteeksi ;)


Sitten muutama kivuusjuttu ennen kuin pääsemme postauksen teemaltaan yhtenäisempään loppuosioon.


Leevimau täytti kesäkuun alussa 12 vuotta.


Leevi 7.6.2012
Tuplasateenkaari! Ulommainen on aika haalea, mutta pistin kuvan täysikokoisena, niin voitte halutessanne zoomailla :)
Keskiviikkona oli antiikkiliike Wanhan repun pihamyyjäiset, innokkaat, sateesta piittaamattomat aarteenmetsästäjät pääsivät tutkailemaan myös varastona toimivan aitan sisältöä itse liikkeen lisäksi. Tavaroita intopinkeänä penkoessani onnistuin jäämään joidenkin putkien väliin jumiin, niin että minun täytyi riisua kenkäni, että sain keploteltua jalkani irti. Onneksi selvisin, muutoin Wanhan repun henkilökunta olisi voinut jokusen vuoden kuluttua myydä harvinaisen, muumioituneen shoppailijan, joka olisi löytynyt tavarakasan alta ;)



Noi lätsätkin himottas...
Miro tutkii tuomisia.
Hyötyostoksia, kuten aina. Mittareiden taustana toimii Helsingistä ostamani  "sanakirja"askartelupaperi, joka etsii vielä lopullista käyttökohdettaan.
Mittarit paikoillaan.

Keittiöni sisustussuunta on ollut oikeastaan koko ajan hakusessa. Alunperin haaveilin maalaisromanttisesta, hieman rustiikkisesta ja pääpainoltaan valkoisesta kodin sydämestä. Tämä olisi kuitenkin vaatinut kaiken, siis aivan kaiken, uusimista. Nyt olenkin kokenut ahaa-elämyksen siitä mihin suuntaan haluaisin lähteä kyökkiä kehittämään ja mittarit sopisivat ko. tyyliin vallan mainiosti. Alle kokosin muutamia lainattuja kuvia, joista saa hieman osviittaa industrialhaaveistani.


Kattolamppuja  (kuva)
Kuva

Ihana kaappi
Tällaisenkin huolisin kotiini.
Lipastoja, sarvia, laatikoita, perhosia...! (Bloomingville)
Karun kaunista (Lähde)
Mallihuone, jossa näytetään kuinka kaksi aiemmin mainitsemaani tyyliä sopivat mainiosti myös samaan huoneeseen.


Ja kuinkas sattuikaan, sisustusliike Wanilla Rosen sivuilla on käynnissä arvonta, josta voi voittaa viisikymmentä euroa shoppailurahaa!