tiistai 13. maaliskuuta 2012

Loma

Päivittelenpä pienellä viiveellä lomakuulumisiani ja (hieman muutakin) tänne. Miulla oli siis viien päivän loma, joka ei riittänyt alkuunkaan kaikkeen mitä olisin halunnut tehdä. Perjantai-ilta meni kotosalla koomaillessa ja lauantaina karautin hopeisella hopallani kohti Hämettä. Ajelin kuoman luokse, joka oli oman kaverinsa ulkomaanmatkan ajan hänen kissa- ja talovahtinaan. Pääsin saunomaan ja mua odotti herkkuruuat siellä valmiina.^^ Sunnuntaina olin ihan tosi hyvää seuraa, jaksoin olla muutaman tunnin jalkeilla ja sitten möngin takaisin lämpöhuovan (ei maksettu mainos) alle vetelemään zetoja, joten siitä ei oo paljon raportoitavaa. Maanantaina tein iskuja kirppareille, mutta en onnistunut löytämään, kun yhden laukun! Otin kuitenkin kuvan yhdestä hatusta, joka oli melkoisen creepy, jopa miun makuun. 


Minkkihattu, noi törröttävät koivet on tosi viehkot...
Tiistaina oli jälleen aika jatkaa matkaa, tällä kertaa kohti Keski-Suomea. Poikkesin matkalla Tampereelle ja ostin itselleni farkut! Olin ennen henkeen ja vereen hameihminen, mutta olen alkanut aivopeseytyä, kun en saa pukeutua hameisiin koulussa enkä töissäkään. Oikein googlettelin, että mistähän mahtaisi löytyä mustia, bootcut-mallisia koipiverhoja ja vinkit veivät minut Koskikeskukseen. Oli mieluisa yllätys, kun hintaan sisältyi lahkeiden lyhentäminen, moinen palvelu kun on miulle varsin tarpeellinen.




Keskiviikkoaamuna oli vuorossa erilaista aktiviteettia, kun pakkasimme marsusisarukset autoon ja köröttelimme Äänekoskelle eläinlääkäriin. Olenkin aiemmin kirjoitellut tänne Elviiran rasvapatista, sillä se on yksi suosituimmista hakusanoista, joilla blogiini eksytään :D Tällä kertaa nasu sai uudet, toivottavasti tepsivämmät rohdot eikä leikkausta tarvitsisi edes harkita.
Illalla oli vaihteenvuoksi tiedossa ajamista, matkamittari hivottelikin tuhannen kilometrin rajapyykkiä.


Nyt lomat on lusittu ja arki on alkanut hieman takkuillen, vaikka kivaakin menoa oli luvassa. Lauantaina oli vuorossa odotettu vierailu Kaapunninteatterriin näyttelijä Ari-Kyösti Sepon vieraana. Vaeltelimme näyttämön takana ihastelemassa valtavia lavasteita, tutustuimme eri alojen taitajiin, jotka puurtavat teatterilla vielä yömyöhälläkin, seurasimme maskeerauksien tekoa ja kuuntelimme mielenkiinnolla tarinoita näyttelijäntyöstä. Kiertelyn ja kaartelun päätteeksi istahdimme eturiviin ja antauduimme umpimustan farssin, Remonttijengin, vietäviksi. Itse pidin näytelmästä, mutta jonkun rouvan "hui kauheeta!"-huudahdukset antoivat ymmärtää ettei se ollut aivan kaikkien mieleen. Toisaalta näitä kompensoi loppuaplodien aikana erään herrasmiehen julkituomat "loistavaa!" ja "mahtavaa!" katsojapalautteet. Ilta jatkui täpötäyden Bierstuben kautta Introon ja siitä siirryin teatteriporukan hajaannuttua vielä Aleen ja Henkkaan moikkaamaan muita tuttuja. 


Eilen piristin itseäni piipahtamalla akvarellinäyttelyssä ja poimin kotimatkalla Kauppahallista pikkupurtavaa. Lounasseurana toimi äidiltä saamani Puuha-Pete, se on ainakin vähäsyömänen ja jaksaa kuunnella. ;)



4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mukavaa, kun sinulla on ollut "kiire" eli loma! - Tuosta ´oivailusta´ vielä: jäikö siitä muhimaan mahdollisuus myöhempiinkin vastaavanlaisiin tutkimusretkiin? -L-

S kirjoitti...

Meitä oli tuolla vierailulla vain kolme. Ois tarkotus, että muutkin kävis siellä visiitillä ja tutustuisivat Ari-Kyöstiin paremmin. Ja keväämmällä, jonkinmoisen porukan vakiinnuttua ois tarkoitus päästä ns. tositoimiin eli näyttelemään, kuvaamaan, tekemään kohtauksia yms. Että yhteistyö jatkuu. :)

Anonyymi kirjoitti...

Tuo hattu on kyllä aika ehana!
Kylläpäs siinä on joku napannut näpäkän otoksen noista housuista...
Terveisin: Salainen ihailija

S kirjoitti...

Eikö vaan ookin kommee! Sekä reuhka että pökökuva. Ja mainion muikea oli kuvaajakin. :)