tiistai 20. marraskuuta 2012

Eläinvideoita

Jatketaan täällä blogissa hyväksi havaitulla eläinpainotteisella linjalla. Tässä osoitteessa on ollut parina päivänä tavattavissa stressaantunut, seinille kiroileva hapannaama, joten pienet piristysruiskeet ovat paikallaan suupielten kääntämiseksi oikeaan suuntaan. Kaivelin arkistoista hyviä muistoja ja haluaisin jakaa muutaman klipin kanssanne.
Ensimmäisessä videossa jamittelen Miron kanssa. Meillä ei ollut mitään taustamusiikkia ja kokeiltiin jälkikäteen paria biisiä valmiiseen videoon. I'm a (S)catman-kipale tuntui nappivalinnalta. 


Tässä toisessa videossa Leevi-kisu tarkastelee vierailijan kenkää lähietäisyydeltä. Ja millä antaumuksella!


Toivottavasti hupsut eläinlapset onnistuvat ilahduttamaan teitä, kuten ne ilahduttavat minua. :)

maanantai 19. marraskuuta 2012

Lasiodora klugin moltti

Mainitsin aiemmassa postauksessa, että teen Reginan moltista ihan oman juttunsa ja tässä se nyt olisi. Jos edellisen postauksen kuvat ällöttivät, niin nyt on luvassa vielä rankempaa matskua. Teitä on varoitettu! ;)

Hämähäkkini Regina on moltannut, eli luonut nahkansa, luonani viettämiensä kolmen vuoden aikana neljä kertaa. Vasta tänä kesänä näin spektaakkelin ensimmäisen kerran, joten tapahtumat olivat uusia minullekin. Hämiksen sukupuolen pystyisi parhaiten tarkistamaan juuri vaihdetusta rotsista, mutta tälläkin kertaa homma meni osaltani puihin ja nahka ehti kuivua liiaksi... 
Tiedän, että lukijoideni joukossa on ainakin yksi hämisharrastaja, joten oikaista saa, mikäli tietoni ovat vääriä/vajavaisia. Lisäoppi tässä asiassa kelpaa aina.

Premolt/Proecdysis
Noin paria viikkoa ennen nahanluontia hämiksen vaaleanpunainen "exoskeleton" (mikähän tämä mahtaisi olla suomeksi? "Pehmoluuranko"?) alkaa tummua ja valmistautua murtamaan vanhan nahan tieltään. Tällöin alkaa myös omistajan kuumeinen odottelu ja lemmikin tarkkailu, sillä tarkkaa h-hetkeä ei pysty määrittelemään ennalta. Molttia edeltää myös vaihe, jolloin ruoka ei maita ja tarantella alkaa muuttua kömpelömmäksi nahanluonnin lähestyessä. 

Muistan aivan ensimmäisen nahanluonnin koittaessa säikähtäneeni, kun näin eräänä aamuna lemmikkini rötköttämässä alla olevan kuvan mukaisessa asennossa. Jos joku muu lemmikki makaisi elottomana raajat kohti taivasta, niin luulisin sen heittäneen veivinsä. Myöhemmin opin, että kuollut hämis muistuttaa lähinnä löyhästi nyrkkiin laitettua kättä, se on oikeinpäin ja jalat ovat taittuneet vartalon alle. Ekasta moltista miulla ei ole oikeastaan mitään mielikuvaa, taisin olla niin pihalla etten edes tajunnut mitä oli tapahtumassa :D


Siinä oli hämähäkki väärinpäin...
Pääpuolelta kuvattuna
12.7.12 huomasin Reginan tehneen nurkkaan paksun ja yhtenäisen seitin, tällöin arvasin, että h-hetki koittaisi pian. Nahanluonnin aikana eläin on hyvin haavoittuvaisessa ja puolustukyvyttömässä tilassa, joten se tekee itselleen suuren, mahdollisuuksien mukaan reunoilta kaarevan seitin (ikäänkuin pesän; engl. molting mat/molting cradle), jonka se kuorruttaa poltinkarvoillaan. Näin esimerkiksi hiiret eivät pääse yllättämään sitä kesken "jälleensyntymisen". Normaalisti puolustautuessaan eläin pöllyyttää takajalkojensa avulla poltinkarvoja kohti vihollista. Iholle osuessaan ne aiheuttavat nokkosenpistoa muistuttavia rakkuloita, mutta silmään joutuessaan ne saattavat pahimmillaan sokeuttaa. Selällään maatessa hampaat toki ovat näkösällä, mutta vanha ja uusi nahka eivät ole enää kunnolla kiinni toisissaan, joten eläin ei pysty hallitsemaan itseään. Ennaltaehkäisy on siis ainoa keino suojautua vihollisilta.

Kirjoitin kesällä tapahtumia seuratessani havaintojani ylös kellonaikojen kera. Itse kiepsahdusta selälleen en ehtinyt näkemään, mutta loppuyön partioin tiiviimmin terran läheisyydessä.

Molt/ecdysis
Eläimen iästä riippuen itse molttiin voi kulua vain kaksikymmentä minuuttia, vanhoilla yksilöillä tapahtuma saattaa kestää jopa kahden päivän ajan ja ne voivat tarvita omistajansa apua työn loppuunsaattamisessa. Hämis voi uusia moltin aikana vaurioituneita osia ja se voi kasvattaa kolmessa vuodessa katkenneen jalan tilalle uuden.

Klo 23. eläin lepää selällään. Ensimmäisiin tunteihin ei tapahtunut juurikaan mitään, muutamaa jalkojen värisyttelyä lukuunottamatta.

Klo 3.46 on yhä melko rauhallista, Ressu heiluttelee satunnaisesti koipiaan.



Klo 3.56 alkaa vihdoin tapahtua. Vanha nahka alkaa kurtistua kasaan ja vaalea, "uusi" hämis alkaa näkyä.


Ympyröin rutut, joista ensimmäisenä huomasi tapahtumien käynnistymisen.
Klo 4.06 lähes koko hämiksen ruumis näkyy vanhan nahan alapuolella. Se on vaalea, kurttuinen ja aivan eri värinen kuin normaali hämis.

Klo 4.12 ruumiista näkyy entistäkin enemmän, vain jalat ovat vanhan nahan sisällä. Hämis tekee heijaavaa liikettä ylös alas.




Klo 4.18 puolet jaloista on näkyvillä.


Klo 4.25 jaloista näkyy 3/4 osaa, vauhti hidastuu ja hengähdystauot pitenevät.
Täältä tullaan! Itse eläin on tuo sinertävä, ruskeat osat ovat vanhaa nahkaa.
Klo 4.41 jalat ovat vihdoin vapaana. Vielä tarvittaisiin yksi kunnon tuuppaus ja vanha nahka olisi poissa.


Armotonta pungerrusta!
Klo 4.46 huomaa kuinka veltto uusi hämis todella onkaan, kun yksi pitkä, hontelo koipi valahtaa maahan ja taipuu mutkalle. Huomaan väkisinkin ajattelevani spagettia.
Nahka alkaa pikku hiljaa tummua tummansiniseksi, raidat ovat puuterivalkoiset ja poltinkarvat ovat persikanväriset.


Klo 4.52 jalat retkahtavat vatsan päälle kuin halvaantuneen kädet, mutta silti ne jaksavat työntää vanhaa ruhoa pois päältään. Huomaan hämmästeleväni useaan otteeseen kuinka se oikein on mahdollista?! Välillä mieleni tekisi puuttua tilanteeseen, nypätä vanha nahka pois, lausua jotain lohduttavia sanoja ja pyyhkiä olematonta hikeä olemattomalta otsalta. Miksi? Luonto osaa hoitaa hommansa ja niin ehkä osaisimme mekin kun vain luottaisimme enemmän vaistoomme ja kuuntelisimme kehomme vinkkejä. Meihinkin on piilotettu omat salaiset voimavaramme, jotka nousevat pintaan niitä tarvittaessa.

Klo 5.05 vanha nahka on vihdoin siirretty pois päältä ja hämis laskosti, pitkät hentoiset koipensa rintansa (vatsansa) päälle ja aloitti lepäilyn.


Vihdoinkin ulkona! Hämiksen hampaat ovat moltin jälkeen vitivalkoiset, myöhemmin ne muuttuvat mustiksi.
Klo 5.16 Regina heiluttelee verkkaisesti koipiaan ja lepäilee.

Klo 5.36 hämis on hivuttautunut pikkuhiljaa jäämiensä päältä pois ja valmistautuu mitä ilmeisimmin kääntymään. 


(Tässä vaiheessa allekirjoittanut simahti, olinhan valvonut koko yön terraarion äärellä.) 

Postmolt/postecdysis/metecdysis
Herättyäni Regina oli kammennut itsensä takaisin koivilleen ja venyttänyt itsensä äärimilleen. Exoskeleton on aivan pehmeä, jotta se mahtuisi olemaan kovemman ja pienemmän nahan sisällä. Kun moltti on suoritettu, hämis venyttää koipensa niin pitkiksi kuin se vain ne saa ja antaa kehonsa turvota ja kuivua rauhassa. Näin se saa itsestään niin suuren kuin sen on mahdollista saada. En tiedä Ressun tarkkaa leg spania, eli jalkojen kärkiväliä, mutta veikkaisin sen olevan ~17cm luokkaa. Suurimpien hämisten väitetään kasvaneen yli kolmekymmentä senttisiksi, mutta näistä ei ole olemassa pitäviä todisteita.


Regina sukii jalkojaan. Hampaat ovat heti moltin jälkeen valkoiset, tässä kuivuminen on jo alkanut ja hampaat ovat verenpunaiset, kuivuttuaan ne ovat täysin mustat. Huomatkaa myös kauniisti kimaltavat koivet ;)
Vielä videokuvaa peseytymisestä.



Ja tässä ollaan pitkin pituutta kuivattelemassa, oikealla näkyy hyvin palvellut vanha nahka (exuvium). Täydellisessä kuivumisessa kuluu eläimen iästä riippuen päivästä reiluun viikkoon. Itse olen tarjonnut moltin jälkeen ruokaa n. puolentoista viikon kuluttua.


Kauneimmillaan <3
Lähteenäni ja oppaanani toimi "hämisharrastajien Raamattu", Stanley A. Schultzin ja Marguerite J. Schultzin kirjoittama "The Tarantula Keeper's Guide Comprehensive information on care, housing and feeding"
ISBN-13: 978-0-7641-3885-0
ISBN-10: 0-7641-3885-5

Suosittelen!


Tästä kirjasta saa vinkkejä kaikkeen mahdolliseen, jopa oman tarantellan pyydystämiseen luonnosta.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Regina Succubus, Lasiodora Klugi

Ajattelin pyhittää tämän postauksen eksoottisimmalle kämppäkaverilleni eli Regina-hämikselle. Mikäli tämän jutun pariin eksyy joku järkähtämättömiä faktoja halajava henkilö, niin painotan varalta: En ole mikään kahdeksan silmäisten niveljalkaisten asiantuntija, sillä olen tutustunut niihin kunnolla vasta kolmisen vuotta sitten. Kertoilen tässä jutussa yhteisestä taipaleestamme, kokemuksistani, oppimistani asioista ja saattaapa seassa olla muutama kokeilemisen arvoinen vinkkikin. 


Ekoja päiviä uudessa kodissa
Alku
Olin jo pidemmän aikaa haaveillut hankkivani terraarioeläimen, eli herpin, mutta en ollut vielä kallistunut eläinlajin suhteen suuntaan enkä toiseen. Eräänä aamuna luokkakaverini ilmoitti, että hän laittoi kolmevuotiaan hämähäkkinsa nettiin myyntiin. Kiinnostuin aiheesta, kyselin lisää ja mielessä alkoi muhia varovainen innostus. Pirautin seuraavalla tauolla pikapuhelun silloiselle siipalleni ja taisin käydä jo seuraavana iltana hakemassa Reginan kotiin. Sen nimi oli silloin Jeltsin, mutta ajattelin, että mikäli nimi on enne, niin tahdon mieluummin tyttöhämiksen, ne nimittäin elävät keskimäärin 20-vuotiaiksi, pojat noin seitsemänvuotiaiksi. 

Ensimmäiset yhdessä vietetyt yöt kuluivat pienen jännityksen vallassa ja näin unia, että veijari kiipeili naamallani (todellisuudessa kissan häntä hipaisi kasvojani). Myös ensimmäinen terran siivousoperaatio opetti meille paljon. Emme nimittäin tienneet vielä silloin, että l. klugeilla on nokkosiin verrattavia poltinkarvoja (urticating bristles), jotka aiheuttavat iholle päästyään nokkosenpistoa muistuttavia, muutaman päivän kutiavia rakkuloita ja punoitusta. 

Tuosta tulikin mieleen, että sitä pääsee paljon helpommalla, jos ei hämistä hankkiessaan osta sikaa säkissä, vaan tietää sen latinankielisen nimen. Osa hämisharrastajista vastaa lajiuteluun pyörittelemällä silmiään, "hämähäkki kuin hämähäkki." Ei kukaan koiranomistajakaan vastaa rotutiedusteluun hymähtämällä, että "koirani on vaan koira." Eri lajeilla on eri vaatimukset, ne kasvavat eri kokoisiksi, käyttäytyvät eri tavalla jne. 

Terraario
Ja sitten takaisin raiteilleen, eli tarantellan kodin laittamiseen. Terraarion sisustumiseenkin kysyin neuvoja eräältä kuopiolaiselta portsarilta, joka hallitsee ko. elukat kuin omat taskunsa. Otin esimerkiksi koristekivet pois, sillä eläin saattaisi loukata itsensä mikäli se joskus sattuisi tipahtamaan seinäkiipeilyreissullaan. Pohjalle lisäsimme kerroksen pikkukiviä "salaojaksi", jotta terraa ei tarvitsisi kostuttaa sumuttamalla, vaan vettä voisi kaataa suoraan pohjalle, josta se haihtuu pikku hiljaa. Näin myös lasiseinät pysyvät siistimpinä ja lemmikin seuraaminen on miellyttävämpää. Itse lisään vettä kerran viikossa noin juomalasillisen verran, sumutuksen taas tulisi tapahtua päivittäin.


Sisustus näyttää aina kutakuinkin tältä. Etualalla juomakuppi, puruna Terra Barkia ja harvoin käytettynä piilona toimii puolikas kookospähkinä. Tämä laji ei tarvitse erillistä lämmitystä, valokin on vain meitä ihmisiä varten.
Hoitaminen
Hämähäkit ovat suht helppoja lemmikkejä, kun niiden elinolosuhteet ovat kohdallaan. Lisään vettä kerran viikossa, putsailen samalla hieman seittejä, jos valtiatar on suopealla tuulella, tarjoan ruokaa viikon, kahden välein ja teen suursiivouksen kahdesti vuodessa. 
En käsittele lemmikkiäni, sillä se oli jo kolmivuotias meille tullessaan eikä sitä oltu totutettu käsittelyyn. En nähnyt tarpeelliseksi ruveta väkipakolla koulimaan pistelevää elukkaa käsikesyksi, ihan meidän molempien hyvinvoinnin vuoksi. 

Sairaudet
Täällä kerron siitä ainoasta kerrasta, jolloin olisi ollut helpompaa mikäli Ressun olisi voinut ottaa käteen ja putsata siitä siveltimellä punkkeja. Punkkisota oli todella epämiellyttävä kokemus ja jouduimmekin ottelemaan usemman erän ennen kuin saatoimme huokaista helpotuksesta. Hämisten parasiitit ovat siinä mielessä kinkkisiä, että mitään myrkkyjä niiden häätämiseen ei voi käyttää, sillä isäntäeläin on liian samankaltainen loisten kanssa ja sekin saisi samalla surmansa. Tunkeilijoiden ilmestyttyä terraan, nappasin Reginan turvaan (kuva alla) ja vein terraarion talvipakkaseen vuorokaudeksi. Pakastamisen jälkeen toin terran vessaan lämpiämään ennen kuin aloittaisin siivouksen. Nostettuani juomakuppia huomasin, että ökkömänkiäiset olivat kerääntyneet sen alle piiloon ja jatkoivat eloaan kuin eivät olisi koskaan missään arktisissa olosuhteissa käyneetkään! Yhytin jälleen samaisen hämisexpertin ja kyselin häneltä vinkkejä. Kokeilinkin hänen neuvostaan kylmän sijasta kuumuutta, käytin koko terraarion saunassa sekä lasitaloon menevät purut, kupit ja tarvikkeet 90 asteisessa uunissa 10-20 minuutin ajan materiaalista riippuen. Ja kuinkas siitä eläimestä saatiin ne pikku paskiaiset pois? Tähän minulla ei ole antaa tyhjentävää vastausta, sillä meitä kohtasi onni tämän asian suhteen. Nimittäin kuin sattuman kaupalla Regina molttasi taistelutantereella ja onnistui mitä ilmeisimmin sillä keinolla karistamaan itsessään killuneet syöpäläiset pois.


Evakossa faunaboksissa. Alla on talouspaperia, jotta trooppinen eläin saa kosteutta. Boksin ympärillä on narua kahdesta syystä: siksi, että tuohon kahvaan ei ole luottamista ja on turvallisempaa nostaa boksia pohjasta ja toisekseen noin isot hämikset ovat yllättävän vahvoja ja nopeita.
Siivoaminen
Teen perusteellisen suursiivouksen kahdesti vuodessa. Silloinkin hämis joutuu hetkeksi boksiin majailemaan ja minä vetäisen pinkit, kyynärpäihin ulottuvat kumihanskat käteen ja käyn toimeen. Pesen kaiken terraan menevän ja itse terraarionkin kuumalla vedellä ja käsitiskiaineella, lopuksi huuhtelen moneen otteeseen. Ja kokemuksesta viisastuneena pesun jälkeen vuorossa on desinfiointi uunissa, myös uusi puru käväisee kuumennettavana. Sitten vain kamat kasaan ja elukka takaisin kotiinsa.  

Ruokkiminen
Suursiivouksen jälkeen eläimen on hyvä antaa olla vähintään viikko aivan rauhassa. Tällöin se vaeltelee pitkin poikin ja tutustuu uudelleen kotiinsa eikä sille ruoka silloin maittaisikaan. L. klugit ovat hyväsyömäinen laji ja Ressu syökin parhaimmillaan viikon välein. Minun luonani sen perusruokaa ovat hiiren pinkit, jättijauhomadot ja isot sirkat. Hämikset voivat olla jopa vuoden syömättä, joten meidän mittapuullamme pitkistäkään syömättömyysjaksoista ei tarvitse olla huolissaan. Varsinkin ennen rotsin vaihtoa eläimet lopettavat ruokailun joksikin aikaa. 


Myrkyllisyys
Tämä kysymys nousee monella mieleen puhuttaessa tarantelloista. Englannin kielessä on käytössä kaksi myrkyllisyyttä kuvaavaa sanaa "venomous" ja "poisonous", meillä vain yksi, jonka vuoksi väärinkäsityksiä syntyykin. Hämähäkin myrkky luokitellaan suunnilleen yhtä vaaralliseksi kuin ampiaisenkin. Niille, jotka ovat yliherkkiä aineelle, se saattaa olla pahimmillaan hengenvaarallinen, mutta muille se ei aiheuta turvotusta kummempaa reaktiota. Hämähäkki osaa myös säännöstellä myrkkyään ja se saatta puraista rauhanhäiritsijää, muttei tuhlaa myrkkyä laisinkaan. Tätä kutsutaan nimellä "dry bite." "Wet bite" puolestaan tarkoittaa sitä, kun hämähäkki ruiskuttaa myrkkyä, useimmiten siis saaliseläimeen.

Nahanluonti
Ja rotsin vaihtamisesta puheen ollen, taidan tehdä siitä kokonaan oman, seikkaperäisemmän postauksensa, jottei tästä tulisi aivan mahdottoman pitkää :) Molttikertomus löytyy täältä.

Mikäli teksti herätti kysymyksiä tai kommentteja, niin niitä voi jättää myös palveluun rekisteröitymättä. 
Loppuun laitan vielä erään kaverini kuvaaman videon Reginasta käppäilemässä terran seinällä.



lauantai 17. marraskuuta 2012

Kippoja, kosmetiikkaa ja kukkia

Kävin männä viikolla pitkäksi venähtäneen tauon jälkeen kiertelemässä kirpparilla ja löysin sieltä tämän koukeroisten tarjoiluvadin puoleen hintaan. Näitä tämän tyylisiä astioita ei ilmeisesti voi olla koskaan liikaa ;)

Tarjoiluvati 4.50€
Voisin myös esitellä muutaman kosmetiikkatuotteen, jotka olen ottanut koeponnistukseen. Odotin Yves Rocherin BB-voidetta innolla ja periaatteessa pidänkin siitä. Sen koostumus on samettisempi kuin aiemmin testaamani Garnierin ja värikin on huomattavasti vaaleampi. Kesällä tuotteet toimivat ja riittävät vallan mainiosti, mutta näin talven tullen tuntuu, että ihon vaatiessa enemmän hoitoa ja peittävyyttä, niin BB:t eivät enää piisaakaan. Joudunkin laittamaan poskille lisäksi myös meikkivoidetta, jotta kasvojeni väri olisi edes jotenkin tasainen. Yritänkin nyt käytellä sekä BB:n että pelkiltään turhan maskimaisen vaikutelman antavan kakkumeikkivoiteen pois, jotta pääsen fluidijahtiin. Revlonin lopetettua maahantuonnin Suomeen en ole onnistunut löytämään uutta lempparia. 

Toinen testailussa ollut tuote on myös YR:n huulipuna. Tämä puna on mitä mainion arkikäyttööni, sillä se on helppokäyttöinen ja suht lähellä huulteni omaa sävyä. Puna punatkin ovat toisinaan kivoja, mutta minusta on mukavampaa, kun meikki on huoleton eikä sitä tarvitse korjailla sen kummemmin päivän mittaan. 


Mamma lahjoi minua jälleen ja toi miulle Dermosilin vedenkestävän silmänrajauskynän. En käytä juurikaan ruskeaa meikkiä silmissäni, joten päätin kokeilla kynää kulmiin. Suoraan iholle piirrettynä voidemaisen kynän jälki oli suorastaan järkyttävän näköistä, mutta kun keksin kokeilla värin levittämistä siveltimellä, niin lopputulos olikin jo silmäämiellyttävämpi. Väri on ehkä hiukan punertava minulle, mutta en anna sen häiritä liiaksi.  


Alla olevissa kuvissa pohja on siis tehty BB:llä, huulissa on "Ykän" punaa, kulmissa Dermosilin meikkikynää ja silmissä heräteostoksena LenOn.comista hankitut irtoripset. 





Ja koska olen niin hyvä pysymään yhdessä aiheessa, niin katsokaapa mitä löysin roskiksesta. Sievän, vielä pakkauksessaan olevan ruusun! Siinä oli oikein kultanauhat ja kaikki, mutta ne piti ottaa turvallisuussyistä pois; Leevi-misse nimittäin tuntee vetoa narujen syömiseen enkä halua ehdoin tahdoin aiheuttaa sille suolitukosta... 
Veikkaan, että joku koulun käytävällä parveilleista nuorista ei ollut perustanut saamastaan rehusta ja oli nakannut omansa samantien menemään. Minulle se kuitenkin kelpasi ja onnistui piristämään kummasti päivääni :)





sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Koska meillä on joulu

Koulun ja arjen imettyä mehuja blogiharrastukselta jäi syysloman kivuusjututkin kokonaan esittelemättä. Ajattelinkin tehdä taas yhden tällaisen sekametelipostauksen, jossa on mukavia asioita parin viikon ajalta.

Alkuloman olin kaupungissa ja viikon puolessa välissä suuntasin Konnevedelle. 
Poimin tv:stä suklaatryffelien reseptin ja kötösteltiin niitä äidin ja siskon kanssa. Resepti sisälsi peräti kolmea ainesosaa: paketillisen Domino-keksejä, maustamatonta tuorejuustoa ja päälle sulatettua suklaata. Isällekin maistui! :)



Käytiin naisväen kanssa myös sienimetsässä, saaliiksi saatiin ihan mukava kasa suppilovahveroita.



Samalla reissulla sain äidin ikäisenäni neuloman villapaidan, joka oli miulle oikein passelin kokoinen ja ihanan lämmin. 



Paidalle tulikin samantien käyttöä, kun suuntasimme kulkumme Konneveden Pyhälahdessa sijaitsevaan Navettakinoon katsomaan Niko 2- Lentäjäveljekset- rainan 3D-version. Ja kyllä, teatterin nimi tulee siitä, että se todella sijaitsee vanhassa navetassa, syntytarinan voi lukea tämän linkin takaa. Elokuva oli ensimmäinen 3D-leffa, jonka olen katsonut ja nyt kokemusta rikkaampana voin sanoa, että olisi kannattanut valita silmälasien sijaan piilarit. Alkuleffa kului kaksien lasien kanssa tuskastellessa, mutta kun sopiva balanssi löytyi, niin saatoin nautiskella tarinasta. (Siitäkin huolimatta, että minua hieman ketutti katsoa joulujuttuja lokakuussa... Koko juhlalta menee terä, kun kaupat pursuavat joulukrääsää jo syksyllä eikä missään voi välttyä tonttupukuihin verhoillulta piiloviestiltä: "kuluttakaa, kuluttakaa!" Muutenkaan kaupat eivät koskaan voi elää sitä hetkeä mitä kuluttajat elävät. Uikkarit pitäisi osata ostaa jo huhtikuussa, syystakit heinäkuussa jne. Murrurroar!)

Kamerassa ei ollut paljoa latinkia jäljellä, joten kuvia sain napattua nämä kaksi. Ensimmäisessä on mitä ilmeisimmin vanha projektori ja toisessa yleiskuva salista.




Navettakino
Lomalauantaina oli vuorossa juhlat ystäväni Riikan luona. Matkustin pääkallopaikalle bussilla eikä se pitkän paussin jälkeen sujunutkaan aivan kommelluksitta. Ensinnäkin olin katsonut pysäkin väärin ja meinasin myöhästyä koko autosta. Maksettuani matkan pulloja keräämällä hankituilla hiluilla (koulumatkat voivat olla rikastuttavia kokemuksia, kiitos ES-jonnet) pyysin kuskia pudottamaan minut oikealle pysäkillä pois. Puolimatkassa hän vitsaili, että mikäli unohtaisi pysäkkini, voitaisiin ajella toinen kiekka Kuopion kautta. Turinoimme siinä niitä näitä ja erään huoltoaseman kohdalla kuski alkoi epäröidä. Hänen mukaansa reitti jatkaisi seuraavasta risteyksestä takaisin Kalakukkokaupunkiin. Pikaisen puhelun jälkeen selvisi, että olimme sittenkin huristelleet oikean pysäkin ohi ja minulla ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin lähteä talsimaan takaisin päin. Iltaan mahtui vielä muitakin sattumuksia, mutta kokonaisuudessaan se oli oikein onnistunut.



Ja sitten hyppäämme viime aikaisiin tapahtumiin. Vaikka just viime postauksessa sanoinkin, että jäämällä kotiin voi jäädä paitsi paljosta hauskasta, niin silti arvoin perjantai-iltana jaksaisinko huristella Maaningalle iltaa istumaan. Shame on me! Sain kuin sainkin ahterini nostettua penkistä, kävin hakemassa alkoholitonta siideriä ja suuntasin maalle. Perille päästyäni minun oli jäätävä hetkeksi ulos ihastelemaan pakkasillassa kirkkaana loistavaa tähtitaivasta. 


Trubaduurit
Muutenkin lämminhenkisen ja mukavan illan kruunasi ehdottomasti se, kun pääsimme koeponnistamaan Jonin kaukoputkea. Alkuun tuntui, ettei sieltä putkesta näkynyt mitään, mitä ei paljain silminkin erottaisi, mutta kun saimme Jupiterin tähtäimeen, jouduin pyörtämään puheeni. Oli todella jännittävää nähdä kuut ja planeettaa kiertävät renkaat omin silmin.


Teri, Henna, Joni ja Pete 9.11.12
Minä avartamassa maailmaani
Lainavaatteissa tähtiä tiirailemassa
Hyvät kokemukset, parempi mieli
Loppuun laitan vielä kuvan Terin&Peten toisesta berninpaimenkoirasta, Passosta. Semmoiset koiranpennunpehmoiset terveiset kaikille lukijoille!



24

Eräänä synkkänä ja myrskyisenä marraskuun iltana kaksikymmentäneljä vuotta sitten...Synnyin minä. Tämä postaus käsittelee lauantaina juhlittuja synttäreitäni, esittelen myös saamani mainion muikeat lahjat. Vaikka materia toki lämmittääkin mieltä, niin paras lahja oli silti tajuta kuinka paljon ihania ihmisiä elämässäni onkaan. Olin jo vähällä perua koko juhlat, sillä sain aiemmin viikolla kuulla huonoja uutisia eräästä läheisestäni ja lemmikistäni. Näitä tapauksia en halua ainakaan tässä vaiheessa avata enempää, mutta olen tyytyväinen, että päätin kuitenkin juhlia hyvässä seurassa. Sillä niinhän se menee, että mikäli yrittää tietoisesti estää ikäviä asioita tapahtumasta sulkeutumalla kotiinsa, niin ei anna myöskään niille hyville asioille mahdollisuutta tapahtua.  

23+1
Nyt se iän vääristeleminen on vissiin alkanut... Todellisuudessa iskin kakkuun nuo kynttilät, koska unohdin käyttää ne viime vuonna :D Toinen vaihtoehto toki olisi ollut odottaa kahdeksan vuotta, että numerot olisivat jälleen ajankohtaiset. 

Booli numero yksi. Eräs vieras pyysi myöhemmin reseptiä "mikäli haluaa vierailla uudelleen kuoleman porteilla".
Ja sitten niihin lahjuksiin. Sain tänä vuonna todella osuvia, mieluisia ja tarpeellisia paketteja. Olin todella hämilläni ja otettu siitä kuinka paljon ihmiset olivat paneutuneet sopivan lahjan hankkimiseen. Muutama ääneenlausumaton sisustushaavekin toteutui yllättäen.

Isukki pistouvasi miulle uudet talvirenkaat ja huollon Yffeen. Äiti antoi miulle lahjaksi R-Collectionin harmaan puuvillamekon jo aiemmin syksyllä, kun omiin visioihin sopiva osui kohdalle. Pitkäkestoisemmaksi lahjaksi olen saanut Me Naisten-kestotilauksen, se ilahduttaa minua viikoittain. Ja aivan kuin noissa ei olisi jo kylliksi, niin sain vielä kaulakorun, suklaata, purkkaa, ruusuja ja riemunkiljahduksen kirvoittaneen valurautaisen pannunalusen. 



Sisko toimi korvaamattomana apuna juhlavalmisteluissa ja tsemppaajana, jotta juhlakalukin löysi pippalomielensä. Hän toteutti toiveeni antamalla lahjaksi leivontakulhoja, sukkia, pikkareita ja karkkia, osasta kuva alla.



Marjo oli ensimmäinen paikalle saapunut vieras ja hän lahjoi minua itse tekemällään korsetilla, kaulakorulla ja dvd:llä. Uudet somisteet pääsivätkin saman tien tositoimiin. Harmikseni tajusin tätä postausta kootessa ettei muista vieraista ole juurikaan kuvia, joten saatte esittäytyä lahjojenne kautta. Pitäs varmaan palkata joku dokumentoija, niin jäisi kuvallisiakin muistoja...

Aurinko laskee sun selkäsi taa...

Kallokorsetti

Miesväeltä sain nestemäisiä lahjoja. Reino toi "horoskooppitequilaa" ja sitruunan, Tommi paholaisvalkkaria ja Tuomo punaviiniä, "jonka juotuasi tiedät Kaiken".


Sanna ilahdutti minua tuomalla kanttarelleja, joista osa on jo ehtinyt mennä parempiin suihin.

Karo ja Koukka toteuttivat erään sisustushaaveeni. Olen nimittäin koittanut metsästää kädenmallista (koru)telinettä, jonka voisin liimata seinään pyyhekoukuksi. Paikkakin oli jo valmiina, mutta unohdin jälleen laskuista yhden muuttuvan tekijän: kissan. Kädestä oli yksi sormi poikki jo seuraavana päivänä, joten joudun kuoppaamaan pyyhekoukkuidean ja kehittelemään uutta. (Sillä tuskin teline pysyisi ehjänä seinälläkään, jos mourun pään yläpuolella killuisi viekoittelevasti heiluva kankaanpalanen...) Alla olevassa kuvassa kiepautin mutiloidun käden ympärille malliksi muutaman hiuslisäkkeen, jotka sain aiemmin syksyllä siskoltani. Saanpahan nekin esiteltyä samalla :)



Sini ja Viivi toivat De Luxe-lahjan eli lahjakortin AmandaB-sisustusliikkeeseen. 



Tätini ja Riikka kävivät maanantaina ja tiistaina auttamassa lopun synttärikakun tuhoamisessa. Tädiltä sain rahalahjan ja Riikka puolestaan toi teetä, kynttilän ja salmiakkia.



Lämpimät kiitokset ikimuistoisesta illasta Salla, Marjo, Sanna, Sini, Viivi, Karo, Tuomo, Reino, Janne, Tommi, Jarno ja Jari-Pekka sekä terkkuja kaikille radalla mukaan liittyineille, kortteja ja onnitteluviestejä lähettäneille. Te teette elämästä juhlimisen arvoisen! :)

perjantai 19. lokakuuta 2012

Hemmetti!

Tässä postauksessa voisin esitellä muutamia kotijuttuja. Aika ajoin miulle iskee hirveä harmaan nälkä ja kun ei ole mahdollista uusia koko sisustusta mielihalujen mukaan, niin päätin keskittyä helpoimpaan (ja pienimpään) kohteeseen eli vessaan. Mun asunnossa on peräti kaks ovea ja toinen niistä johtaa vaatehuoneeseen ja sen edessä on laatikko, mutta silti saan toisinaan vastailla kyselyihin, että missä asunnossani pääsee puuteroimaan klyyvarinsa.  Tienviitaksi pimeydessä vaeltaville poimin alelaarista mukaani puukirjaimet, jotka ajattelin joku kaunis päivä verhoilla hopeahuntuun.

Puukirjaimet
Oven sisäpuolella on aiemminkin blogissani näyttäytynyt sydäntaulu. Alkuun jännäilin, että kestäisiköhän kehys kylpyhuoneessa vallitsevaa kuumankosteaa ilmastoa, mutta hyvinhän tuo on tuossa pysynyt.



Pesukoneen päälle sijoitin kolmen hopeisen kynttilän asetelman tarjottimelle ja viimeistelin kokonaisuuden Anttilasta hankitulla tabletilla. Lattialla on samaa linjaa jatkava pyöreä, harmaa matto. Simppeliä, mutta tyylikästä, tykkään ma.


Tämä kuva ei varsinaisesti liity mitenkään mihinkään, mutta kenties tämä on sopivin rako esitellä yksi viime aikainen dyykkailuni. Nimittäin: hissikyltti! En oikein tiedä mitä tällä teen, mutta yön pimeyden turvin tätä irti ruuvaillessani muistelin jonkinasteista sisustukseen liittyvää ohjenuoraani; "on plussaa, jos esineellä on tarina kerrottavanaan".

Ei taida sulla olla tämmöstä!
Sain myös vuoden tyhjyyttään ammottaneeseen "joka-gootin-kehykseen" passelin kuvan. Usvametsä on piirun verran liian kapea ko. kehykseen, mutta en anna sen haitata liikaa. Mieluummin tuo kuin se iän ikuinen kurkistusaukko tapettiin.

Kehys ja kuva Ikeasta, myydään erikseen.
Mätsää miusta tämän vastakkaista seinää koristavan puutaulun kanssa hyvin yksiin.

Kehys ja kuva Ikeasta, myydään yhdessä.
Ja tällä kuvalla rakensin myös huteran aasinsillan seuraavaan kivaan hankintaan. Halusin akvaariooni aikuisen tyttömiekkapyrstön ja löysinkin erittäin viehkon yksilön Lemmikkiasemalta. Lasitalon tunnelma oikein sähköistyi, kun uusi daami purjehti rauhallista poikamieselämää viettäneiden uroiden keskelle. Ja minä myhäilen tyytyväisenä, kun kaunottaren massussa on jo nähtävissä uusi lauma pikkumiekkiksiä.

Pussissa vartomassa uuteen kotiin pääsyä. Nuo evät ovat niin hienot! :)
Löysin viime kesänä kirpparilta ihanat metalliset lasinaluset (5€), mutta en ostanut niitä, sillä ajattelin niiden jäävän vähälle käytölle. Ja kuten arvata saattaa, tulinkin katumapäälle. Viimein löysin lähikirppariltani vastaavanlaiset koukeroiset pöydänsomistajat säilytystelineen kera (0,30€). Ja nyt pöytäni ovat nesterinkuloista vapaat, ah auvoa!

Pannu ja alunen RadioKirppikseltä, lasinaluset CityPörssistä

Bling!
Ja taas pääsee aasi kipsuttelemaan sillalleen... Kun kuvissa päästiin keittiöön asti, niin näytänpä samalla yhden tee-se-itse-projektin.
Yritin etsiä kaupoista mustaa pyöreäpohjaista amppeliruukkua entiselle pariksi, mutta kun löysin vain ja ainoastaan kiiltäviä valkoisia, niin jouduin soveltamaan. Ensin ajattelin perinteisesti, että maalaan ruukun mustaksi, mutta sitten muistin Helsingistä ostamani "sanakirjapaperin" ja hetken strömsöiltyäni ikkunaani koristi muutenkin vaaleaan kyökkiin paremmin istuva uniikkiamppeli. Käytin päällystämiseen ihan tavallista yleis- ja puuliimaa eikä paperi ole hermojeni onneksi alkanut imeä itseensä kasteluvettä. 

Ennen ja jälkeen
Ja vielä juolahti mieleeni yksi hauska esine esiteltäväksi, jonka voisi sijoittaa sen aiemmin mainitsemani sisustusmoton alle. Sain nimittäin äidiltäni lahjaksi vanhan ajan vispilän. Ja tuo lemmikiksi ottamani oravan, possun, myyrän ja kissan risteytys, Miro, halusi tietysti järsiä sitä... Mikä siinä on, että esmes kuivattuja häntiä ei voi pureskella, mutta muovi ja puu kelpaavat puruleluksi?

Vispilänkauppaa.( Ja koska kissi on saatava ympättyä vähintään joka toiseen postaukseen.)
(Ja nyt, jos joku jäi pohtimaan, että miksi ihmeessä olen otsikoinut tämän kotoilun sanalla "hemmetti", niin antakaas, kun selitän. Kyseessähän on siis puujalkavitsi. Naapurimaatamme solkottavat tietävät, että koti on ruotsiksi et hem ja se taipuu hemmet, hem, hemmen. Mietinkin siis, että mikäli suomenruotsalainen/ruotsinsuomalainen menee kotiinsa, niin hän voisi sanoa menevänsä "hemmettiin.")

Tack och adjö!